Feb 9, 2014

DIY Kateliina ja sydämiä *DIY Plate doily and hearts*


Tämä postaus liittyy "Käsityöblogit" Facebook -ryhmän DIY helmikuu -kalenteriin, jossa jokaiselle osallistujalle annettiin oma päivä, jolloin tulisi julkaista jokin työ tee-se-itse -hengessä. Tässä tulee siis minun päiväni. 

Törmäsin ensimmäistä kertaa kateliinoihin viime jouluna, kun anoppikokelaani  oli laittanut joulupöydän kattaukseen sellaiset. Idea oli mielestäni hyvin näppärä, koska päällekäin olevat lautaset eivät kirsku toisiaan vasten kraavilohta sahatessa ja anoppikokelaan sanoja lainatakseni "tuovat kattaukseen viimeistelyn tuntua".  Omansa anoppikokelas oli omien sanojensa mukaan hankkinut Thaimaasta. Niinpä päässäni alkoivat kellot soida ja kaverin kanssa tultiin näinkin hienon idean äärelle. Tämä postaus ei siis sisällä hienoa itse tehtyä ohjetta brijantille idealle, vaan lähinnä vain sen idean!

Vähän kattausetiketistä. Kateliina voidaan käyttää katelautasen (koristelautanen) päällä, jolloin se estää vaihdettavien lautasten kilinää. Jos taas kateliina on asetettu pääruokalautasen päälle, se poistetaan kun alkupala on syöty. Kateliinoja on käytetty/käytetään myös säilytettäessä arvokkaita perintöposliineja, jotta ne eivät naarmuuntuisi.

*This post is part of DIY Helmikuu (February) calender of Käsityöblogit (Handicrafblogs) Facebook group. The idea of the calender is to give each participant their own day, when they post something you've made with your own hands. So here comes my day.

Please correct, if I'm using wrong word for this object! I saw plate doilies this Christmas, when my possible mother-in-law used them in Christmas dinner setting. I thought it was an excellent idea, because now the plates don't screech to each other while cutting your food. And as my possible mother-in-law said they "make the table setting look more polished". My possible mother in law said she had bought hers from Thailand. Then my bells rang and I came up with this great idea with good friend of mine.

Something about table setting etiquette (not sure how universal this is). The plate doily can be used on top of a service plate (charger), then the plates don't jingle when they are changed. If plate doily is used on top of the dinner plate, it is supposed to be taken away, when appetizers has been eaten. Plate doilies have been/are used also for storing of the valuable heritage china, so they don't scuff each other.*


Ohje/Pattern Virkattu lehti free! but only in Finnish. 
Lanka/Yarn SandnesGarn Duo 8504, Mandarin petit 4505, Fritidsgarn 8514
Koukut/Hooks 4 ja/and 8 mm

Vastoin periaatteitani kopioin piirroksen tähän, jotta ohjeet löytyvät samasta paikasta. Piirrosmerkkien selitykset löytyvät tarvittaessa Tekstiiliteollisuuden ohjeesta. 

*Contrary to my own principles, I copied the chart of the pattern here, so that all that you need is on hand. The explanations of the symbols are in the same webpage where the pattern is. Unfortunately Tekstiiliteollisuus provides it only in Finnish, but I'm quite sure the chart is universal enough to be read despite the language you speak.*


Lähde/*Reference*: http://www.tekstiiliteollisuus.fi/naytaohje.php?tuoteid=98
Kateliinan muodollahan ei juuri ole väliä, se voi olla joko pieni ja huomaamaton tai erittäin näyttävä ja iso. Itse käytin kateliinaan virkatun lehden ohjetta. Testasin sitä kolmella eri tavalla. Ensimmäisenä perusmuodossa.

*The shape of the plate doily doesn't really matter. It can be small and unnoticeable or very showy and big. I used the pattern for crocheted leaf. I tested it with three different ways. The first is the basic model.*


sitten huovutettuna versio (huopuva villalanka, jonka huovutin pesukoneessa) 

*then felted version (wool yarn that felts in washing machine)*


Ja lähestyvän Ystävänpäivän kunniaksi vähän sydämiä. Eli ohje on sama, mutta ilman kantaa.  Itseasiassa Silmukan ytimessä -haasteen aiheena on tässä kuussa nimenomaan "sydän", joten tässä sitä tulee! BTW, haasteessa on siis tarkoitus tehdä omin pikku kätösin jotain aiheeseen liittyvää. Haasteen takana on blogit Pipon ytimessäja Silmukan saalistus

*And for the upcoming Valentine's Day, here's some hearts. The pattern is the same, but I left out the stalk part.* 


Tässä vielä kaikki kolme näkösällä.

*Here's all three together*


Halutessaanhan samalla ohjeella voi tehdä ohuella langalla lasinalusia tai paksummalla langalla, useampia lehtiä yhdistelemällä, kaitaliinan. 

*This pattern can be used for other stuff to. With thinner yarn, you can make coasters. And with thicker yarn you can make table runners by attaching multiple leafs.*

11 comments:

  1. Tosi mukavan näköisiä! Aloin jo ideoimaan noita lehtiä ohuesta langasta verhokapan alareunaan. Tai jos tekisi sohvatyynyn jossa olisi syksyinen lehtikasa. Kiitos ideasta! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Tuo lehtikasahan on aivan mahtava idea! Hmm... mitähän siihen liittyvää itse keksisi... :D

      Delete
  2. Ihanan inspiroivaa, varsinkin kun olet viitsinyt kokeilla kolmella erilaisella langalla. Ihana tuo isoin lehti rakastan kaikkea huovasta tehtyä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Munkin mielestä tuo huopaversio oli tosi kiva, etenkin kun se jäi vielä lautasten välistäkin selvästi näkyviin :)

      Delete
  3. Kauniin näköisiä ja kiva kun olet tehnyt kolmella eri tavalla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Paljon kiitoksia! :) Erilaisilla langoilla ja pienillä muutoksilla saa yhdestä ohjeesta niin monen näköistä, että pakkohan se oli demonstroida muillekin :D

      Delete
  4. Oiii, ompas kaunista! Hirmuisen nätin näkösiä :) Kiitos kun osallistuit haasteeseen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Oli helppo osallistua, kun aihekin oli niin hyvä!

      Delete
  5. Hauks idea ja kaunis toteutus! :) Kiitos kun osallistuit haasteeseen ja tervetuloa mukaan taas ensi kuussa! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Haasteeseen oli mukava vastata, kun aiheeseen löytyi idea lähes itsestään! :)

      Delete
  6. Aivan ihana blogi! Oli pakko liittyä lukijaksi ja jatkossakin lukea :) Ajattelin linkittää myös omani, joka on sisustuspainotteinen. Suunnittelen myös sisustusmallistoa, joka tulee blogiin ensi vuoden puolella. Blogissa nyt myös käynnissä arvonta ;)

    http://bytiahenriikka.blogspot.fi

    ReplyDelete