Dec 8, 2013

Visiitti Tukholman lankakauppaan *Visiting yarn shops of Stockholm*

Kipaistiin isommalla porukalla Tukholman risteilyllä. Etsin netistä jo ennakkoon lankakauppoja, joissa haluaisin käydä. Aikaa maissa on hyvin rajoitetusti ja tiesin jo valmiiksi, että mitään kovin pitkää maratonia en varmasti jaksa kipaista ja listalle päätyikin neljä kohdetta (oikeasti 6, mutta kahdesta tiesin, että sijainti ei tulisi olemaan lähelläkään reittiä). Kiitos menomatkan kovan merenkäynnin, päädyin tavoista poiketen jo ennen puolta yötä nukkumaan. Siispä maissa käyminen ei tuntunut ollenkaan siltä, että raahaisin hiekkasäkkejä perässä tai että tikka olisi pesiytynyt korvien väliin. 

Ensimmäisenä piipahdettiin Panduro Hobby:ssa (Kungsgatan 34). Liikkeen lankatarjonta ei ole kovin laaja, mutta paljon kaikkea askartelutarvikketa lankojenkin edestä. Löytyipä ostettavaa kuitenkin sylillinen. Toiseksi yritettin löytää sekä Svensk hemslöjd (Sveavägen 44) että Nysta (Lundmakargatan 50) nimisiä liikkeitä, mutta kumpaakaan ei löytynyt. Mahdollista on, että rakennusten numerot olivat väärin ylhäällä, mutta Sveavägenillä kyseinen rakennus oli täysin remontissa, joten liikkeetkin olivat todennäköisesti muuttaneet. Lundmakargatanilta sen sijaan ei ainakaan meidän kahden suunnistajan silmään kyseistä liikettä löytynyt. Eikä tullut mieleen kauheasti kierrellä, kun lunta sateli ihan kiitettävästi. Viimeiseksi käytiin vielä NK kauppakeskuksessa. Alekorista ei kuitenkaan löytynyt mitään jännittävää, joten lankaostokset jäivät lopulta melko laihoiksi. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut täyttää varastoja vaan noukkia kyytiin parhaat alennuslangat. Tässä lopulliset ostokseni. 

*We made short cruise to Stockholm with a bigger group. I searched the internet beforehand to list the yarn shops I wanted to visit. The time ashore is limited and I knew already, that I wasn't ready to make any long marathon. Therefore I listed four destinations (actually 6, but the two of them weren't on our track). Thanks to the rough seafaring on the way to Stockholm, I went to bed before midnight (which isn't the common style). Therefore the visit to the shore didn't feel that bad. Usually it's like dragging sandbags or the woodpecker would have nested between my ears.*

*First we stopped by Panduro Hobby (Kungsgatan 34). The yarn supply isn't very wide, but there are a lot of craft accessories. At least, I found armful of stuff to buy. Next we tried to find Svensk hemslöjd (Sveavägen 44) and Nysta (Lundmakargatan 50), but somehow we missed them. It's possible, that I accidentally wrote wrong street numbers, but on Sveavägen the building was under construction and all the shops had apparently moved. On Lundmakargatan we didn't find the shop and to be honest, I didn't really feel like searching since it was snowing a lot. In the end, we also visited NK shopping center. Unfortunately there weren't any good discount yarns. The point of the trip was to find cheap outlet yarns and not just fill the yarn storages, therefore it was a great trip even though I didn't get to spend money that much. Here's my shoppings.*



Mukaan tarttui siis  
- eri värisiä ristipistolankoja (käyttötarkoitus tulee olemaan kyllä eri)
- pieniä puuvilla ja alkryylilankakeriä
- eri kokoisia ja värisiä helmiä
- blankoja korvarenkaita
- kahta eri väristä "Homemade" nauhaa
- ja Panduro Hobbyn katalogi iltalukemisiksi.

*I bought
- cross stitch yarns in different colors (I've planned a different use though)
- small cotton and acrylic balls of yarn
- gems in different sizes and colors
- blank earrings
- "Homemade" ribbon in two different colors
- and Panduro Hobby catalog for night reading.*

No comments:

Post a Comment